Donnan%20pennut%201.6.2013-normal.jpgSeitsemän pentua kolme tyttöä ja neljä poikaa

 

Viime lauantaina siis viikko sitten syntyivät Donnan pennut. Minä yllätän ja viimein saan jotakin aikaiseksi tähän blogiini. Vieläkään ei läppäri toimi kun ei ole viety korjaukseenkaan. Otin Janen kuvia käyttöön,että saan jotakin näytille kuitenkin.

 

DONNA on siis minun sijoituskoirani ja pennut ovat näin ollen KENNEL JALABELLEN / Jane Laakkosen (http://janeswappaa.wix.com/jalabelle). Ne kasvavat täällä äitinsä kodissa. Hoidan pienokaiset yhdessä Donnan kanssa parhaan taitoni ja kykyni mukaan.Hellyyttä näiltä pennuilta ei tule puuttumaan ja tulevat tottumaan ihmisten käsittelyyn ja hoitoon mm. kynsienleikkuut harjaamiset ym. ym. Sylihoitoa todella paljon sillä ei niitä malta olla pitelemättä ja perheemme Milla -tytär 14v on "syntynyt" kenneltytöksi. Ja oikeastaan ihan sama vaikka ne olisivat pieniä porsaita, hän hoitaisi niitä samalla antaumuksella.

  

Pennut ovat kovasti kasvaneet, suurinpiirtein kaksinkertaistaneet syntymäpainonsa. Pienin pentu painoi 300g muut 400g ja 480g välillä. 

Donna-emo on hyvin imettänyt lapsiaan,mutta myös malttaa  ottaa omaakin aikaa varsinkin kun lenkille ollaan menossa. Donna malttaa tehdä tunnin lenkin hyvin ja onkin aivan innoissaan kun pääsee lähimetsään. Paluumatka kyllä tehdään jo vauhdilla sillä kyllä se muistaa että lapsukaiset ovat siellä kotona.

 

Venla-mummu on mukana auttelemassa pentujen hoidossa, ainakin on kova hätä jos  joku pentu kovasti itkee :)

Donna-%20%C3%A4ipp%C3%A4%20ja%20Venla-%2